Avainsana-arkisto: Taustaa

Yleisesitys kaivoshankkeesta 2 / 2013

Ohessa on luettavissa  yleisötilaisuuksissa käytetty Gold Fields Arctic Platinumin esitys kaivoshankkeesta helmikuulta 2013.

Yleisesitys_150213

Ajankohtaista ympäristövaikutusten arvioinnista

Yhtäaikaisesti toteutettavuusselvityksen kanssa on lähdössä käyntiin useita prosesseja, joihin kaikkiin liittyy sidosryhmien osallistuminen. Osallistaminen tapahtuu sekä lainsäädännön että Gold Fieldsin toimintaperiaatteiden perusteella. Yhtiön toimintaperiaatteisiin kuuluu avoin vuorovaikutus sekä kaivoksen vaikutusalueen ihmisten mielipiteiden huomioiminen.

Yhtäaikaisesti on menossa koko tulevan kaivostoiminta-alueen YVA-prosessi, voimalinjan YVA-prosessi sekä vaihemaakuntakaavan tarkistus. Myöhemmin käynnistyvät tarkentavat kaavavaiheet. Sosiaalisten vaikutusten arviointi kuuluu osana YVA-prosessiin.

Ympäristövaikutusten arviointi tehdään hyvin laajana. Perusselvitykset on aloitettu keväällä 2012. Ympäristövaikutusten arviointiohjelman on määrä valmistua vuoden 2012 aikana ja varsinainen ympäristövaikutusten arviointiselostus vuoden 2013 aikana. Viranomaisten lausunto YVA-selostuksesta on odotettavissa vuoden 2014 alussa.

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus toimii YVA-prosessien yhteysviranomaisena.